Todellakin, keskiolutjatsia kuppilan hämärässä nurkassa. Voi niitä aikoja, ei enää olutta. Pitkästä aikaa kuulin tämän. On se edelleen hyvä. Murheellisten laulujen maa.
Tämä oli aikansa kovimpia bändejä, pidin kovasti, ja mielelläni kuuntelen vieläkin. Pientä ylpeyttä tunnen siitä, että itse käytin tuollaista kosketinsoitinsoundikombinaatiota paljon 1980-luvun loppupuolella. Tykkäsin muuten siitä ensimmäisestä albumista "Varjoista vapaan maailman vähän enemmän", vaikka tämäkin on erinomainen.
Paljastuksia: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on ainoa kotimainen pumppu, jonka musiikkia olen ostanut kotiin. Tykkään kovasti ja olisin toivonut jatkumoa upeiden biisien parissa tälle bändille.
Ovathan he 12 albumia julkaisseet, ehkä sieltä löytyy vielä kuuntelematontakin musaa sulle. Harvinaista että olet vain yhden bändin kotimaista musaa ostanut.
I love comments and will responde to everyone. In my blog that is. I´ll try to visit everybody but sometimes I just don´t have the mental power to do so. Sorry about that. I moderate comments.
Todellakin, keskiolutjatsia kuppilan hämärässä nurkassa. Voi niitä aikoja, ei enää olutta.
ReplyDeletePitkästä aikaa kuulin tämän. On se edelleen hyvä.
Murheellisten laulujen maa.
Toimii myös ilman olutta todellakin.
DeleteTämä oli aikansa kovimpia bändejä, pidin kovasti, ja mielelläni kuuntelen vieläkin.
ReplyDeletePientä ylpeyttä tunnen siitä, että itse käytin tuollaista kosketinsoitinsoundikombinaatiota paljon 1980-luvun loppupuolella.
Tykkäsin muuten siitä ensimmäisestä albumista "Varjoista vapaan maailman vähän enemmän", vaikka tämäkin on erinomainen.
Hyvää musiikkia silloin ja nyt.
DeletePaljastuksia: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on ainoa kotimainen pumppu, jonka musiikkia olen ostanut kotiin. Tykkään kovasti ja olisin toivonut jatkumoa upeiden biisien parissa tälle bändille.
ReplyDeleteOvathan he 12 albumia julkaisseet, ehkä sieltä löytyy vielä kuuntelematontakin musaa sulle. Harvinaista että olet vain yhden bändin kotimaista musaa ostanut.
DeleteKolahti ja lujaa ysärin alussa, paljon matskua josta tykkään, alkupäässä.
ReplyDeleteTää oli tosi kova minustakin. Myöhempää tuotantoa en tunne.
Delete